Mieheni Rauno nikkaroi muutaman linnunpöntön, jotka on ympäri mökin pihapiiriä laitettu odottamaan asukkaita. Keväällä pihassa pyöri paljon talitiaisia, mutta kirjosieppojen saavuttua talitiaisten äänet ovat vähentynyt. Kirjosiepon ehkä vähän jankkaavakin sävelkulku kantautuu korviimme aamusta iltaan.
Sillointällöin kauempaa kuuluu kuovin, jota isokuoviksikin kutsutaan soidinhuutelua. Pikkukuovi on täällä Etelä-Suomessa huomattavasti harvinaisempi. Kuovin ääni monesti kuuluu harmillisen kaukaa, mutta tulipas se vähän lähemmäksikin ja sain tallenteen.
Kuovista tulee mieleeni viime sunnuntai-illan retkemme mieheni kanssa. Päätimme lähteä etsimään järveä, joka on löydetty lumisena talvena milloin metsässä on ollut hyvä moottorikelkan ura mitä pitkin lumikenkäillä. Silloin lumikenkälenkillämme tupsahdimme järvelle. Kesäaikaan emme sitä kuitenkaan ole koskaan löytäneet. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta sitä tämä sokean ja vaikeasti heikkonäköisen elo välillä on.
Pakkasimme reppuun evästä ja teetä. Lähdimme matkaan luottavaisina järven löytyvän. Kuljimme metsäautotietä pitkin suon laitamille, lähdimme seurailemaan ojaa pitkin. Ilmeisesti oja olisi pitänyt ylittää ja jatkaa polkua pitkin. Me seurailimme ojaa ja lopulta totesimme kiertävämme pientä suolämpärettä ympäriinsä. Otto opasti todella puutteellisesti ja lopulta vedin sitä perässäni itse pitäen Raunon repusta kiinni. Jalat upposivat aika-ajoin lähes polviin ja itikatkin kiusasivat. Kuovi huuteli kerran, lisäksi kuulimme käen ja punarinnan. Lopulta Rauno onnistui löytämään tuloaukkomme, josta pääsimme paluumatkalle, joten järven löytyminen jää toiseen kertaan. Kolmisen tuntia reissussa hujahti.
Mökin pihaan saavuimme kengät likomärkinä, litinä vain kuului askeleista. Saatuamme märät kengät ja sukat pois oli aika kuivata opas Otto :) Arvatkaapa vain oliko herra märkä? Ei kuivempaa koiraa ole nähty suoretken jälkeen. Ei tassuissa ei vatsan alla ollut kosteuttakaan. Kyllä vähän jo hymyilytti, ehkä ärsyttikin. Poika makasi kiepillä tyytyväisenä kuivista tassuistaan toivoen varmastikin ettei vaan ikinä joutuisi suolle uudestaan. Me nautimme pöydän ääressä teestä ja eväistä mökin lämmössä. Joskus linturetket voivat olla myös tällaisia.
Mökin pihassa on pieni lähdepohjainen lampi, jossa vesilinnut käyvät välillä loiskuttelemassa. Jotenkin tuntuu, että tänäkeväänä vierailut ovat lisääntyneet. Tässä jouhisorsa lentelee uiskentelemaan. :)
perjantai 9. kesäkuuta 2017
torstai 8. kesäkuuta 2017
Kehrääjää etsimässä
Osallistuessamme Tringan järjestämälle pöllöretkelle maaliskuussa saimme vinkin Sipoonkorven kehrääjistä, jotka olisivat mielenkiintoinen äänityskohde projektiimme. Kumpikaan meistä ei ollut koskaan kuullut kehrääjää. Harva pääsee sitä edes näkemään: hyvin maastoutuva ja enimmäkseen pimeän aikaan liikkuva lintu on lähes näkymätön. Sen helposti tunnistettava ääni nouseekin arvoonsa kehrääjää etsiessä, sillä se jää yleensä ainoaksi havainnointitavaksi lintua etsiessä.
Tiedustelin etukäteen Suomen linnut -facebook ryhmässä vinkkejä kehrääjäretkelle ja sain tietää, että paras ajankohta olisi pian auringonlaskun jälkeen jonain lämpimänä iltana toukokuun lopulla tai kesäkuun alussa harvassa männikössä tai kallioisella kankaalla. Sain myös selville sopivan paikan Sipoonkorvesta lähteä kuulostelemaan lintua. Lintua kannattaisi kuulemma mieluummin etsiä aktiivisesti kuin kököttää jossakin paikallaan, joten hylkäsimme idean telttaretkestä ja varauduimme kävelyretkeen. Kun löysimme Heidin kanssa kalentereista sopivan raon retkelle ja sääkin näytti etukäteen täydelliseltä, olimme molemmat innoissamme retkestä ja odottavin tunnelmin. Pakkasin teetä ja eväsleipät reppuun mukaan ja lähdimme matkaan.
Koska aurinko oli vasta laskemassa klo 22 aikoihin, pysähdyimme matkalla Korsosta Knutersvägenille Länsitien molemmilla Sipoonkorven kansallispuiston parkkipaikoilla. Länsitien parkkipaikkojen vieressä mutkittelee kauniissa vehreässä niittylaaksossa Byabäckenin puro, jonka varressa ajattelin olevan mahdollisesti joitakin yölaulajia. Miljöö olikin mitä ihanin ja mielestäni otollinen lintuja ajatellen, mutta mitään uusia lajeja emme kuulleet rastaiden ja punarinnan lisäksi. Kävimme kävelemässä vehreällä niityllä ja kesäyön tuoksut valtasivat ilman. Tuomi oli juuri puhejennut kukkaan. Lehtokurppa lenteli metsän reunassa ja toisella Länsitien parkkipaikalla se lentelikin aivan yllämme. Heidi oli äänittänyt mökillä aiemmin keväällä lehtokurpan kurnutusta ja minäkin olen jonain keväänä sitä kuullut, mutta nyt kurnutusta säesti tiuskahteleva kimeä "psiu!" ääntely joka kuului hyvin muiden lintujen ollessa silloin hiljaa. Äänitimme meitä hieman väistävää lehtokurppaa hetken ennen kuin söimme eväitä ihanan solisevan Byabäckenin puron äärellä ja keksimme mennä hieman lintua piiloon tällä kertaa metsän rajaan, mutta lintu oli jo toisaalla. Saimme kuitenkin hyvän äänitteen talteen!
Seuraavaksi suuntasimme varsinaiselle kehrääjäpaikalle, kenties hieman liian myöhään. Alkoi olla jo hämärä, mutta minulla oli kuitenkin fiilis, että jotakin kuullaan kyllä. Lähdimme Knutersvägenin parkkipaikalta kävelemään Fiskträskille johtavaa hiekkatietä, jonka sora rapisi melko kovaäänisesti kenkiemme alla. Talven jäiset nastakenkäkelit muistuivat mieleen, kun täytyi aina pysähtyä välillä jotta olisi jotakin kuullut. Käki kukkui melko kaukana, ja hyödynsimme hiljaisen miljöön sen äänittämniseen.
Kun olimme jo muutaman kerran pysähtyneet mitään kuulematta sanoin että pysähdytään vielä kerran ennen kuin käännytään takaisin. Ja sitten se kuului!
Kehrääjä kehräsi hetken, taajuuttaan hieman muunnellen. Ääni oli juuri samanlainen kuin mitä netin lintuoppaiden äänityksissä ja saimme kokea tunnistamisen riemua kun pääsimme lajimäärityksen tekemään aivan itse. Eihän siitä voinut erehtyä! Vaikka ääni loppui lyhyeen, olo oli mahtava ja lähdimme vielä kiipeämään pientä polkua ylöspäin uuden äänityksen toivossa. Vielä lyhyitä kehräyksiä kuului, mutta sitten hiljeni.
Hauskaa oli se, että vaikka oli jo toukokuun loppu, metsässä kukerteli useita teeriä. Meistä oli hassua kuunnella sitä melkein kesäisessä tunnelmassa kun olimme molemmat ajatelleet, että se on oikeastaan vain kevättalven ääni ja että teeret soitivat vain jäisillä soilla ja suolampien jäällä. Ilmeisesti kuitenkin innoikkaimat nuoret koiraat, jotka jäävät ilman paria, saattavat kukerrella vielä kesäkuun alussakin. Aina oppii uutta ja uusina lajeina listaamme saimme kerrankin sen mitä lähdimme hakemaan!
Kahden retken päivä 26.5.2017
Tapasimme 9.30 blogituttavani kanssa Kauppatorilla, ostimme liput Vallisaaren lautalle ja matkaan pääsimme 9.45 aamun ensinmmäisellä lautalla. Aikaisemmin saareen ei ilmeisesti pääse, ellei ole omaa venettä, mikä on tietysti harmillista ajatellen lintujen aamukonserttia.
Vallisaarihan avattiin vasta viime vuonna yleisölle. Saaren luonto on mielenkiintoinen ja paikkaa on kehuttu kovasti.
Saaressa on luvallista kulkea vain merkittyjä reittejä pitkin eikä hiekkatieltä saa poiketa. Saarella voi olla edelleenkin räjähteitä metsäalueilla. Niinpä tallennuksia tehtäessä ei hiippailla polulta sivuun lähemmäksi. Lintujen tallentamisen teki myös hankalaksi väen paljous.
Lähdimme kiertämään Vallisaarta välillä pysähdellen kuuntelemaan. Tallennuksia tuli harmillisen vähän, mutta oli mukavaa reippailla auringon paisteessa merituulesta nauttien. Pysähdyimme hiukan ennen Kuninkaansaareen siirtymistä syömään eväitä merkitylle eväspaikalle. Siellä seuranamme oli varis, joka raakkui koko linnun voimallaan. Ihmisvilinä ja lentokone estivät tallenteen syntymisen.
Kuninkaansaareen siirryttiin jonkinlaista aallonmurtajamaista kangasta pitkin.
Kuninkaansaaressa oli paljon hiljaisempaa ja rauhallisempaa. Kiersimme saaren aika vauhdikkaasti luullen meille tulevan muuten kiire ehtiä paluulautalle. Saarella oli havupuita ja kallioita.
Lintutallenteet tulivat Vallisaaren puolella. Lehtokerttu iloisesti meille luritteli pitkät pätkät ja sattuipa vielä niin onnellisesti, että ihmisiäkään ei juuri silloin kohdalle osunut.
Kävellessämme kohden lauttarantaa tuuli yltyi, pysähdyimme kuuntelemaan kaunista laulajaa. Kun olen talletetta kuunteluttanut eri ihmisille lintu on saanut kovin monta lajimääritystä. On veikkailtu kultarintaa, vaikka tyypillinen karheus siitä puuttuukin. Luhtakerttuseksi laulu on liian nopeatempoista ja lintutallenteita paljon tehnyt henkilö lajimääritti linnun tikliksi. Tästä ei taida uskaltaa uutta lajia lisaamme toistaiseksi merkitä, ja jos kyseessä on tikli, sehän meillä jo on huhtikuulta.
Lauttarannassa tuttavani katseli mantereen suuntaan, jossa pilvet roikkuivat vettä sataen. Lauttamatkan aikana sade ehti merellekin, mutta maihin päästyämme sade oli mantereella tauonnut. Kotona olin kahden jälkeen, asiakkaita hoitamaan ja syömään ja uuteen reissuun kohden Suomenojaa, jossa Kirsin kanssa tapasimme klo 18.00.
Parkkipaikalle kuului iloinen satakielen laulu ja nenään tulvi jätteen haju. Liikenteen ääni kuului kohtuullisen kovana ja lisäksi lämpövoimala puhkui omaa kohinaansa.
Tulva-altailla oli ilmeisestikin Amerikasta karannut punatavi, jota monet olivat saapuneet katsomaan. Lisäksi vesipääskyt olivat kiinnostuksen kohteita monella. Suomenojan lintualtaathan ylipäätään on käsittääkseni lintuja seuraaville hieno paikka monipuolisen linnustonsa vuoksi. Ja niin tälläkin kerralla moneja eri lajeja altailla nähtiin ja kuuluvimpina niistä olivat lokit ja tiirat. Meteli oli välillä suorastaan korvia huumaavaa. Kirsi näki äänekkäimpien lajien lisäksi mm. lapasorsia, punatavin, vesipääskyt, sinisorsia, nokikanoja. Nokikanoilla oli hautomispuuhat meneillään. Niiden pesiä oli paljon ja lokkimetelistä huolimatta kuulin lyhyen pätkän nokikanan ääntelyä, mutta talletettua en onnistunut. Kirsi sai napatuksi kuvan, mutta lintu käänsi tietystikin pyrstönsä kuvaan.
Altaat ohitettuamme päädyimme ruovikkoalueelle missä rantasipi kaihoisasti huuteli itselleen kumppania. Välillä oli levättävä ja päästeltävä pitkiä piippauksia.
Tallennussaldo oli laihanlainen, mutta kolmisen tuntia vietimme alueella. Kirsi kuvaili minulle lintuja ja välillä koetimme nauhoittaa jonkin kertun liverrystä, mutta liiallinen meteli pisti tallenteet hylkyyn. Ruovikossa myös ruokokerttuset ääntelivät innokkaasti.
Kun kotiuduin olin väsynyt ja iloinen kahden retken päivästä. Liikkua luonnossa, jutella luonnosta kiinnostuneiden kanssa, nauttia eväistä. Retket ovat aina myös paljon muutakin kuin lintujen tallentamista.
Vallisaarihan avattiin vasta viime vuonna yleisölle. Saaren luonto on mielenkiintoinen ja paikkaa on kehuttu kovasti.
Saaressa on luvallista kulkea vain merkittyjä reittejä pitkin eikä hiekkatieltä saa poiketa. Saarella voi olla edelleenkin räjähteitä metsäalueilla. Niinpä tallennuksia tehtäessä ei hiippailla polulta sivuun lähemmäksi. Lintujen tallentamisen teki myös hankalaksi väen paljous.
Lähdimme kiertämään Vallisaarta välillä pysähdellen kuuntelemaan. Tallennuksia tuli harmillisen vähän, mutta oli mukavaa reippailla auringon paisteessa merituulesta nauttien. Pysähdyimme hiukan ennen Kuninkaansaareen siirtymistä syömään eväitä merkitylle eväspaikalle. Siellä seuranamme oli varis, joka raakkui koko linnun voimallaan. Ihmisvilinä ja lentokone estivät tallenteen syntymisen.
Kuninkaansaareen siirryttiin jonkinlaista aallonmurtajamaista kangasta pitkin.
Kuninkaansaaressa oli paljon hiljaisempaa ja rauhallisempaa. Kiersimme saaren aika vauhdikkaasti luullen meille tulevan muuten kiire ehtiä paluulautalle. Saarella oli havupuita ja kallioita.Lintutallenteet tulivat Vallisaaren puolella. Lehtokerttu iloisesti meille luritteli pitkät pätkät ja sattuipa vielä niin onnellisesti, että ihmisiäkään ei juuri silloin kohdalle osunut.
Kävellessämme kohden lauttarantaa tuuli yltyi, pysähdyimme kuuntelemaan kaunista laulajaa. Kun olen talletetta kuunteluttanut eri ihmisille lintu on saanut kovin monta lajimääritystä. On veikkailtu kultarintaa, vaikka tyypillinen karheus siitä puuttuukin. Luhtakerttuseksi laulu on liian nopeatempoista ja lintutallenteita paljon tehnyt henkilö lajimääritti linnun tikliksi. Tästä ei taida uskaltaa uutta lajia lisaamme toistaiseksi merkitä, ja jos kyseessä on tikli, sehän meillä jo on huhtikuulta.
Lauttarannassa tuttavani katseli mantereen suuntaan, jossa pilvet roikkuivat vettä sataen. Lauttamatkan aikana sade ehti merellekin, mutta maihin päästyämme sade oli mantereella tauonnut. Kotona olin kahden jälkeen, asiakkaita hoitamaan ja syömään ja uuteen reissuun kohden Suomenojaa, jossa Kirsin kanssa tapasimme klo 18.00.
Parkkipaikalle kuului iloinen satakielen laulu ja nenään tulvi jätteen haju. Liikenteen ääni kuului kohtuullisen kovana ja lisäksi lämpövoimala puhkui omaa kohinaansa.
Tulva-altailla oli ilmeisestikin Amerikasta karannut punatavi, jota monet olivat saapuneet katsomaan. Lisäksi vesipääskyt olivat kiinnostuksen kohteita monella. Suomenojan lintualtaathan ylipäätään on käsittääkseni lintuja seuraaville hieno paikka monipuolisen linnustonsa vuoksi. Ja niin tälläkin kerralla moneja eri lajeja altailla nähtiin ja kuuluvimpina niistä olivat lokit ja tiirat. Meteli oli välillä suorastaan korvia huumaavaa. Kirsi näki äänekkäimpien lajien lisäksi mm. lapasorsia, punatavin, vesipääskyt, sinisorsia, nokikanoja. Nokikanoilla oli hautomispuuhat meneillään. Niiden pesiä oli paljon ja lokkimetelistä huolimatta kuulin lyhyen pätkän nokikanan ääntelyä, mutta talletettua en onnistunut. Kirsi sai napatuksi kuvan, mutta lintu käänsi tietystikin pyrstönsä kuvaan.
Altaat ohitettuamme päädyimme ruovikkoalueelle missä rantasipi kaihoisasti huuteli itselleen kumppania. Välillä oli levättävä ja päästeltävä pitkiä piippauksia.
Tallennussaldo oli laihanlainen, mutta kolmisen tuntia vietimme alueella. Kirsi kuvaili minulle lintuja ja välillä koetimme nauhoittaa jonkin kertun liverrystä, mutta liiallinen meteli pisti tallenteet hylkyyn. Ruovikossa myös ruokokerttuset ääntelivät innokkaasti.
Kun kotiuduin olin väsynyt ja iloinen kahden retken päivästä. Liikkua luonnossa, jutella luonnosta kiinnostuneiden kanssa, nauttia eväistä. Retket ovat aina myös paljon muutakin kuin lintujen tallentamista.
Koko aamun linturetki Vihdin ja Vantaan suunnilla 25.5.2017
Starttasimme luotani klo 5.00 aamulla ajaen Vihdintien varressa olevalle Ylä-Takkulan tilan parkkipaikalle Nuuksion kansallispuiston kupeeseen. Toiveenamme oli kuulla kaakkurin kaakatusta, sillä Silja oli samalla paikalla toissaviikolla retkeillessään kuullut paljon kaakkurien ylilentoja. Kävelimme hiekkatietä pitkin Saarijärven rantaan ja heti matkan alussa pääsimme nauttimaan sirittäjän sirityksestä. Sirittäjän laulu muistuttaa alussa peippoa, mutta jatkuu tasaisena sirityksenä läpi laulun, se on siis helppo tunnistaa.
Järven rantaan päästyämme istahdimme laiturille aamupalasta nauttimaan. Silja kiikaroi ahkerasti, näkyisikö kuikkia tai kaakkureita. Kuikka järvellä kuljeskeli, mutta ei päästänyt ääntäkään. Puolisen tuntia odotimme nauhuri päällä aamuhetkestä nauttien. Sitten olikin aika jatkaa matkaa, sillä olimme sopineet tapaavamme Petikon ulkoilualueella Riikan, jolla äärimmäisen hyvä taito tunnistaa ja kuunnella eri lintulajeja.
Lähdimme kävelemään Petikon ulkoilualueen hiekkatietä pitkin pysähdellen usein kuulostelemaan ja katselemaan. Metsäviklo kuultiin monesti ja se myös näyttäytyi hyvin istuen kelon päällä puron rannassa.
Metsäkirvisen liverrys kuin peipolla, mutta jatkuen hamaan loppuunsa ja joidenkin liverryksien lopussa laaserpyssyn piuputuksia :D
Vihervarpusia lenteli pienissä parvissa ja opimme tunnistamaan sen keinuvan äänen.
Rautiaisen helinä oli myös uusi tuttavuus.
Mustapääkerttu suostui luikauttamaan muutaman sävelen lähellä laulurastasta. Tallennustilanteessa näkyi myös kahden närhen parittelu, josta kuului pintä käinää muistuttavaa ääntä. Se ei kuitenkaan tallenteessa kuulu. Mustapääkertun laulu muistuttaa mustarastasta, mutta on iloisempaa, kirkkaampaa. Siitä puuttuu mustarastaalle tyypillinen syvä huiluääni.
Petikon ulkoilualueen yllä lenteli tiuhaan tahtiin lentokoneita, joka vähän hankaloitti nauhoittamista, Silti voimme olla retken antiin tyytyväisiä. Saimme vielä kiurun laululentoa pellon yllä, joka on parempi tallenne kuin Liesjärven kansallispuistosta kotimatkalla saatu.
Sää oli retkellämme jälleen erittäin hyvä. Järven rannassa istuessamme aurinko vielä piilotteli hiukan itseään, mutta Petikossa se paisteli lämpimästi liki kolme tuntia kestäneen kiertelymme aikana. Kiitokset Riikalle retkiseurasta, opimme sinulta paljon lintujen äänistä!
Järven rantaan päästyämme istahdimme laiturille aamupalasta nauttimaan. Silja kiikaroi ahkerasti, näkyisikö kuikkia tai kaakkureita. Kuikka järvellä kuljeskeli, mutta ei päästänyt ääntäkään. Puolisen tuntia odotimme nauhuri päällä aamuhetkestä nauttien. Sitten olikin aika jatkaa matkaa, sillä olimme sopineet tapaavamme Petikon ulkoilualueella Riikan, jolla äärimmäisen hyvä taito tunnistaa ja kuunnella eri lintulajeja.
Lähdimme kävelemään Petikon ulkoilualueen hiekkatietä pitkin pysähdellen usein kuulostelemaan ja katselemaan. Metsäviklo kuultiin monesti ja se myös näyttäytyi hyvin istuen kelon päällä puron rannassa.
Metsäkirvisen liverrys kuin peipolla, mutta jatkuen hamaan loppuunsa ja joidenkin liverryksien lopussa laaserpyssyn piuputuksia :D
Vihervarpusia lenteli pienissä parvissa ja opimme tunnistamaan sen keinuvan äänen.
Rautiaisen helinä oli myös uusi tuttavuus.
Mustapääkerttu suostui luikauttamaan muutaman sävelen lähellä laulurastasta. Tallennustilanteessa näkyi myös kahden närhen parittelu, josta kuului pintä käinää muistuttavaa ääntä. Se ei kuitenkaan tallenteessa kuulu. Mustapääkertun laulu muistuttaa mustarastasta, mutta on iloisempaa, kirkkaampaa. Siitä puuttuu mustarastaalle tyypillinen syvä huiluääni.
Petikon ulkoilualueen yllä lenteli tiuhaan tahtiin lentokoneita, joka vähän hankaloitti nauhoittamista, Silti voimme olla retken antiin tyytyväisiä. Saimme vielä kiurun laululentoa pellon yllä, joka on parempi tallenne kuin Liesjärven kansallispuistosta kotimatkalla saatu.
Sää oli retkellämme jälleen erittäin hyvä. Järven rannassa istuessamme aurinko vielä piilotteli hiukan itseään, mutta Petikossa se paisteli lämpimästi liki kolme tuntia kestäneen kiertelymme aikana. Kiitokset Riikalle retkiseurasta, opimme sinulta paljon lintujen äänistä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)